Fansubbauksen syyt

Tämä aihe ei osoittautunutkaan niin hedelmälliseksi kuin odotin; olen hieman pettynyt lopputulokseen. Ajatus tähän tekstiin syntyi, kun luin jostain foorumilta taas vääriä käsityksiä aiheesta. Tässä on minun näkökulmani aiheeseen. En kuitenkaan ota tällä kertaa kantaa lakiasioihin tai fansubbauksen hyötyihin/haittoihin.

Miksi ylipäätään?
Tähän kysymykseen on melko helppo vastata. Syyt fanikääntämiseen ovat yleisesti tiedossa. Katja Valaskiven vasta julkaistun tutkimuksen tiivistelmässä sanottiin:

"Fanikäännetyn materiaalin käyttöä perustellaan sillä, ettei kääntäjillä ole kaupallista hyötymistarkoitusta. Myös laillisten tuotteiden korkea hinta ja verkkolataamisen helppous mainitaan syinä vertaisverkkojen käyttöön. Lisäksi suurin osa materiaalista ei koskaan tule lailliseen levitykseen Eurooppaan."

Oikeastaan tuossa puhutaan syistä katsoa fanikäännöksiä. Fansubbauksen yleiset syyt ovat kuitenkin samankaltaisia; fansubbien tekijät ovat myös niiden katsojia.

Fansubit olivat aiemmin ainoa keino katsoa animea. Nykyään melko suuren osan sarjoista voi ostaa englannin kielellä tai tilata suoraan Japanista, joten se argumentti on hieman vanhentunut. Tilaaminen kaukaa on kuitenkin usein hankalaa ja kallista, joten käytännössä fansubit ovat useimmille katsojille ainoa vaihtoehto katsoa joitain sarjoja. Kielialueella julkaistujen sarjojen korvaamiseen fansubeilla on myös omat syynsä.

Fansubbaus-skenessä on joitain yhteisiä eettisiä sääntöjä, joihin kuuluu mm. ettei lisensoituja sarjoja jaeta. Joskus tästä säännöstä joustetaan. Virallisten julkaisijoiden käännökset voivat olla niin surkeita, että fansubbaajat katsovat velvollisuudekseen laatia paremmat (melko harvinaista). Lainauksessa mainittujen korkean hinnan ja helppouden lisäksi fansubbeja katsotaan niiden hyvien puolien vuoksi (nopeampi saatavuus, karaoket, tyylitellyt tekstit, "tarkempi" käännös...) Virallisten julkaisujen on ylipäätään vaikea kilpailla hinnalla ilmaista vastaan, ja monille katsojista halpakin on liikaa.

Aiemmin fansubbausta perusteltiin sillä että tuottajatkin hyötyivät siitä. Fansubit olivat – ja ovat edelleen – ilmaista markkinatutkimusta ja tarjoavat kuluttajille mahdollisuuden sarjan esikatseluun (promootio). Argumentti on menettänyt tehoaan, ja nykyään monet tuottajat sekä maahantuojat katsovat fansubien olevan lähinnä haitaksi bisneksille. Käytännössä monet kuluttajat katsovat sarjan fansubbina ja jättävät virallisen julkaisun ostamatta. Osasyy siihen on vanhentunut levitysjärjestelmä, jota toivottavasti kehitetään netti-ajan vaatimuksia vastaavaksi. Tässä asiassa on hyvä muistaa, että animen suosio länsimaissa on suurelta osin laittomien käännösten ansiota eivätkä fansubit ole katoamassa minnekään lähiaikoina.

Edellisessä ei ollut varsinaisesti mitään uutta, ja olen itsekin tainnut mainita nämä asiat täällä. Fansubbauksen harrastajien motiiveista sen sijaan en ole aiemmin kirjoittanut.

Fansubbaajien motiivit
Ennen harrastuksen aloittamista ihmettelin, mikä saa ihmiset käyttämään arvokkaan vapaa-aikansa tähän harrastukseen. Ymmärsin sen melko pian aloitettuani. Jokaisella subbaajalla on omat, henkilökohtaiset motiivinsa, mutta on joitain yhteisiä piirteitä. Omat motiivini ovat kehittyneet harrastuksen aloituksen jälkeen monimutkaisemmiksi, ja välillä olen niitä pohtinutkin. Ei niistä nyt sen enempää tänne...

Tärkeintä tässä, kuten missä tahansa muussa harrastuksessa on, että se on mukavaa ja tuntuu mielekkäältä. En usko kenenkään tekevän tätä hampaat irvessä, tai ainakin sellaiset tapaukset lopettavat nopeasti. Mielekkyyden kokeminen koostuu usein monista tekijöistä. Kauiten mukana olleet ovat pakostakin määrittäneet omat syynsä – tiedostaen tai tiedostamatta. Alle olen listannut joitain kuulemiani ja mieleen tulleita syitä.

• Auttamisen halu. Kummallista kyllä, maailmassa on vielä epäitsekkäitä ja pyytettömiä ihmisiä. Joku saattaa ottaa homman vastaan, koska kenellekään muulle se ei ole kelvannut. Yleensä ottaen on helpompaa tehdä asiat itse kuin odottaa jonkun muun tekevän ne (puhun kokemuksesta).
• Hyvän tekeminen. Tämä liittyy edelliseen monin tavoin. Fansubbaaja tuntee olevansa hyvällä asialla ja saa mielihyvää ilahduttaessaan muita.
• Ammattilaiseksi harjoittelu. Joku saattaa innostua harrastuksesta niin paljon, että haluaa siitä työn itselleen.
• Kielten oppiminen. Suomalaiset fansubbaajat oppivat ainakin japania ja suomea mutta hieman myös englantia (erityisesti erot suomeen). Subbaus on erittäin tehokasta harjoitusta japanin kuullunymmärtämiseen ja suomen kielioppiin.
• Ajantappo. Jotkut saattavat subata, koska eivät keksi mitään muuta tekemistä. Ylimääräisen vapaa-ajan voi käyttää tälläkin tapaa.
• V-penistely. Monet kuvittelevat fansubbaajien tekevän tätä ihan heikkoa egoaan pönkittääkseen. Harvoin se kuitenkaan on päämotiivina; tärkeys riippuu täysin persoonasta. Onhan se tietysti useimmista mukavaa, jos oma nimimerkki saa arvostusta muilta.
• Kehujen saaminen. Tämä on hieman eri asia. Hyvä (ja ansaittu) palaute antaa voimia jatkaa. Saa olla aika erikoinen persoona, jos ei tarvitse koskaan hyvää palautetta muilta.
• Suosikkisarjojen kanssa puuhailu. Fansubbienhan sanotaan olevan fanien käännöksiä faneille. Ei kääntämiään sarjoja ole pakko fanittaa, mutta se voi antaa hyvin motivaatiota. Fansubbaus voi antaa paljon lisää fanitukseen. Omien suosikkien subbaamiseen saatetaan uhrata runsaasti aikaa, jolloin jälkikin on usein omaa luokkaansa.
• Harrastajana kehittyminen. Fansubbaus tuo muutenkin uutta animen katsomiseen ja muuhun japani-harrastukseen.
• Omien rajojen haku. Haluaa ihan vain kokeilla, pystyykö itse tekemään samaa.
• Tyytymättömyys. Toisen ryhmän, virallisen julkaisijan tai saman ryhmän tekemä julkaisu ei tyydytä ja haluaa laatia siitä paremman.
  
• Tiimi. Uskon ryhmässä tekemisen olevan monille tärkeä osa harrastusta. Samalla tutustuu muihin harrastajiin ja oppii ehkä uutta. Jotkut tiimit saattavat olla tuttuja IRL mutta toiset taas toimivat täysin anonyymisti.
• Kulttuurin levittäminen. Tämä on "ylevämpiä tavoitteita". Harrastajat haluavat levittää kulttuuriharrastustaan eteenpäin.
  

Saatoin unohtaa mainita joitain näkökulmia eivätkä kaikki varmaan edes tulleet mieleeni. Minulla on nyt muutama aihe hautumassa ja yritän keretä/jaksaa kirjoittaa ne loppuun joskus lähiaikoina. Media-assistenttini sai muuten vihdoinkin laadittua logon blogille. Ulkoasuakin voisi yrittää säätää jossain vaiheessa...

Ammattikäännökset vs. fanikäännökset

Aina silloin tällöin näkee väittelyä fansubbien ja virallisten julkaisujen paremmuudesta. Oikeastaan sellainen väittely on turhaa, koska hyvä käännös on hyvä ja huono käännös on huono riippumatta siitä kuka sen on tehnyt. Ajattelin pohdiskella tässä hieman eroja hyvien ja huonojen animekäännösten välillä. En voi edelleenkään edustaa kuin omaa mielipidettäni. Tässä kirjoituksessa ei ole tarkoitus mollata virallisia julkaisuja sen enempää kuin fanikäännöksiäkään. En myöskään aio pureutua syvemmälle fansubbauksen motiiveihin. Keskityn erityisesti kotimaisiin käännöksiin, koska niistä tiedän enemmän kuin englanninkielisistä.

Innoituksena tähän kirjoitukseen toimi videopelien ammattikääntäjä Paul "Otaking" Johnsonin video "The Rise and Fall of Anime Fansubbing" vuoden 2008 toukokuulta. Videon ja Tsubasan kommentit siitä voi katsoa tästä (5 osaa, kesto yhteensä reilu 36 min). Video on oikein tyylikkäästi tehty ja ihan viihdyttävää katsottavaa. Suosittelen katsomista erityisesti heille, jotka kuvittelevat fansubbaajien olevan aina oikeassa. Onhan tuo video melko provosoiva ja sisältää turhaakin valitusta. Tsubasa mainitsikin jo ne asiat, joissa Otaking on hakoteillä. Video sisältää kuitenkin paljon asiaa ja pohtimisen arvoisia ongelmia. Mitä subbaajat voisivat siis oppia siitä?

Fanikäännökset
Nykyiset fansubit eivät ole lähellekään täydellisiä (kuten eivät myöskään viralliset julkaisut). Otaking nosti esille muutamia pahimpia ongelmia. Eräs niistä on fansubbaajien liiallinen itsekeskeisyys, mikä näkyy liiallisissa tehosteiden käytössä ja oman triviatiedon esittelyssä. Osa subbaajista on valitettavasti mukana "v-penistelyn" takia, mutta syitä on paljon muitakin. Yleistäminen on tässäkin asiassa väärin ja typerää.

Toinen suurempi ongelma on Otakingin mukaan japanilaisten sanojen jättäminen käännöksiin. Voiko sen oikeasti määrittää, mitkä sanat tulee jättää sellaisekseen ja mitkä kääntää? Nykyisessä fansub-kulttuurissa on joitain vakiintuneita käytäntöjä, mutta eivät ne välttämättä ole parhaat mahdolliset. Muita "ongelmia" on mielestäni mm. karaoket, kommentit (eli notet), käännösten sisällöllinen epätarkkuus, kääntäjien kädettömyys, liika kikkailu ja katsojien unohtaminen.

Minusta erityisen tärkeää käännöksistä puhuttaessa on huomioida, mitä katsojat haluavat. Fanikäännetyn animen katsojakunta poikkeaa jossain määrin muista katsojista. Osaa katsojista viehättää erityisesti sarjojen "japanilaisuus", jolloin välissä olevat kulttuurihuomautukset ja sanojen lokalisoimatta jättäminen toimii hyvin. Otaking väittää, että se estää uusia harrastajia pääsemästä "mukaan", mutta ei se ihan niin ole. Joitain toisia katsojia liialliset kommentit ja käsittämättömät sanat saattavat tosin ärsyttää. Miksi katsoja haluaa katsoa fansubia? Haluaako hän oppia japania vai pelkästään katsoa sarjaa? Minä väitän, että useimpia katsojia kiinnostaa lähinnä itse anime eikä fansubbaajien kikkailut. Osa subbaajista on unohtanut tämän.

Fansubbien ulkoisista ongelmista pahimpia ovat nämä "kommentit" eli ruudulle hyppivät lisätiedot. Käytännössä video pitää pysäyttää niiden lukemisen ajaksi. Joissain tilanteissa ne antavat tarpeellista ja selkeyttävää lisätietoa. Useimmiten ne ovat kuitenkin turhia tai sisältävät pelkkää triviaa. Otakingin ehdotus videotiedostojen mukaan liitettävistä lisätietoja sisältävistä tekstitiedostoista on kiinnostava. Muita vaihtoehtoja on laittaa ne tiedot vaikkapa nettisivuille, videotiedoston loppuun tai vaihtoehtoiseen tekstitystiedostoon. Katsoja voisi sitten halutessaan lukea lisätietoja eikä häntä "pakotettaisi" siihen.

Olen myös ihmetellyt alusta asti kanjitekstien tarpeellisuutta karaokeissa. Kuka niitä lukee? Karaoket ovat yleensä ihan mukava lisämauste, kunhan ne eivät varasta koko esitystä. Sama pätee japanilaisten tekstien vieressä oleviin settauksiin. Liian räikeät tai vaikealukuiset tekstitysfontit eivät nekään ole hyviä. Yleensä fansubbien tyyliteltyjä fontteja katsoo mieluummin kuin DVD-levyjen tylsiä ja värittömiä fontteja. Blu-ray puolestaan mahdollistaa käsittääkseni monipuolisen teksteillä kikkailun, jota varmaan aletaan hyödyntää enemmän jossain vaiheessa. Se ulkoisista ongelmista.

Puhuttelupäätteiden jättäminen fansubeihin on nykyään lähestulkoon de facto. Monia kulttuuriin liittyviä ilmauksia ei myöskään lokalisoida. Joissain sarjoissa olevien tekniikoiden nimien lokalisointi vaihtelee, enkä osaa sanoa, miten se kannattaa tehdä. Otaking sanoo, että lokalisoimattomuus johtuu kääntäjien laiskuudesta, mikä ei pidä paikkaansa. Joidenkin sanojen lokalisoimatta jättäminen antaa myös "autenttisuuden tunnun" ja illuusion käännöksen tarkkuudesta. Tähän liittyy myös länsimaissa hieman luonnoton nimillä puhuttelu (erityisesti jos puhuttelu sijoitetaan virkkeen alkuun).

En pidä joskus kuulemastani väitteestä, että fansubit ovat sanatarkasti käännettyjä. Ensinnäkin sanatarkka kääntäminen on useimmiten mahdotonta ja toisekseen se näyttäisi aivan kammottavalta. Sanatarkkuus näkyy korkeintaan yksittäisten sanojen käännöksissä eikä kokonaisten virkkeiden. Käännösten todellista tarkkuutta ja laatua voi hieman japania osaava tarkastella yksittäisten, helposti erottuvien ilmausten käännöksistä. Olisi tarkempaa puhua esimerkiksi "suomentamisesta" kuin "kääntämisestä", koska äärimmäinen sanatarkkuus ei ole kenenkään tavoitteena. Tärkeintä on oikean viestin välittyminen katsojalle sekä merkityssisällöt. Useimmiten hyvä käännös on vahvasti kytköksissä ruudulla näkyvään, muotoilultaan riittävän tarkka ja vieläpä tiivis. Oikolukijana joudun usein karsimaan pois turhia sanoja ja tiivistämään virkkeitä. Jätän jopa kokonaisia lauseita pois, jos koen ne sanoman välittymisen kannalta turhiksi. En muuten keksi juuri subbausta parempaa tapaa opetella kieliä (suomi/englanti/japani). Oikolukeminen on loistavaa harjoitusta erityisesti suomen kieliopin opetteluun.

Ammattikäännökset
Useimmat viralliset julkaisijat toimivat Otakingin ajatusten mukaan, kun eivät jätä mitään alkuperäiseen muotoonsa vaan lokalisoivat kaiken. Sellaista toimintatapaa perustellaan muutamilla syillä. Ensinnäkin ajatellaan, ettei satunnaisia katsojia kiinnosta kulttuuriset viitteet tai puhuttelutavat (mikä on hieman väärin). Toiseksi käännöksistä tahdotaan tehdä hyvän kielen mukaisia, jolloin vältellään kaikkia turhia vierasperäisiä sanoja. Jälkimmäisessä ajattelutavassa on omat hyvät puolensa.

Virallisissakin julkaisijoissa on eroja kuten subbaajissa. Osa julkaisee vasurilla hutaistuja käännöksiä rahankiilto silmissä, kun taas toiset panostavat oikeasti laadukkaaseen työhön. Suomessa laadukkainta työtä on tehnyt Cinema Mondo ja Pan Vision Studio Ghiblin julkaisuissaan. Arvostan heidän tekemiään käännöksiä enkä oikeastaan edes kaipaa enempää japania teksteihin. Vasta julkaistussa Nausicaässa "herra Yupa" on paljon parempi vaihtoehto kuin "Yupa-sama". Muiden maahantuojien julkaisujen laatu vaihtelee välillä aivan liikaa.

Keitä ovat nämä mystiset "ammattikääntäjät"? En tiedä, kuinka moni palkkaa saavista kääntäjistä on aloittanut harrastajana, mutta arvelisin ainakin osan. Olen kuullut, että pelkkä näyttökoe riittää perustutkinnon saamiseen ja oikeuteen toimia ammattikääntäjänä. Kääntäjän koulutus antaa käsittääkseni hyvän kielitaidon ja lisäksi siellä varmaan opetetaan kääntämisen hyviä käytänteitä sekä muuta "tarpeellista". Animen kääntäminen on varmaan monelle ammattilaiselle pieni sivutoimi ja kokopäiväisiä kääntäjiä on varmaan muutenkin melko vähän; en usko kovinkaan monen tienaavan Suomessa elantoaan animea kääntämällä. Jonkinasteinen harrastuneisuus varmasti auttaa siinä. Mielestäni tilanne on kaikkien osapuolten kannalta huono, jos kääntäjä ei ole oikeasti kiinnostunut animen kääntämisestä.

Ammattikääntäjien kielellinen osaaminen on usein aloittelevia subbaajia vahvempaa. On hieman epäreilua verrata tutkinnon suorittaneen ammattikääntäjän käännöksiä vasta harrastusta aloittelevaan, huvikseen kääntävään teiniin. Toisaalta kokeneempi subbaaja saattaa olla pelkästään rahasta kääntävää ammattilaista taitavampi animen suomentaja. Itse en ymmärrä, miksi jotkut kädettömät ja kieliä osaamattomat apinat ovat päässeet suomentamaan animea. Banaanipalkalla ei varmaan parempaa...

Fansubbauksessa yksi selkeä ero ammattikäännöksiin nähden; fansubbien tekemiseen osallistuu yleensä useampi henkilö. En tiedä virallisten julkaisijoiden oikolukupolitiikasta, mutta käsittääkseni käännökset ovat yleensä yhden henkilön vastuulla. Joissain yrityksissä saattaa tosin olla jonkinasteista oikolukemista tai laaduntarkkailua. Fansubbauksessa oikoluku ja laaduntarkkailu ovat merkittäviä työvaiheita, mitä ei moni tunnu ymmärtävän...

Joissain virallisissa julkaisuissa ongelmana on surkea tekstien ajoitus. Fansubbaajien käyttämissä ohjelmissa se on nykyään helppo tehdä hyvin. Joillain virallisilla julkaisijoilla on myös paha tapa jättää hahmojen puheita suomentamatta lainkaan. Jos hahmo selvästi sanoo jotain, on siinä hyvä olla edes jokin käännös. Ynähdysten ja muiden "ei-sanojen" kääntäminen on yleensä turhaa ja saattaa näyttää hölmöltä. Siitä päästäänkin sopivasti hyvien käännösten piirteisiin.

Hyvät käännökset
Käännösten laatuun vaikuttaa moni tekijä. Videolla mainitaan useita kääntämisen ihanteita, kuten kääntäjän näkymättömyys, käännösten huomaamattomuus, sisällöllinen tarkkuus ja helppo ymmärrettävyys. Allekirjoitan nuo ihanteet suoralta kädeltä ja olen alkanut itsekin subata niiden mukaan. Joitain ammattikääntämisen yleisiä ihanteita on mainittu tässä. Animen kääntäminen on jossain mielessä selvästi vaikeampaa kuin amerikkalaisten sarjojen, mutta toisaalta kääntäjällä on enemmän vapauksia; englantia ymmärtävät lähes kaikki mutta oikeasti japania osaavia on harvassa.

Juuri kukaan ei huomaa, jos animen käännös on jossain kohti hieman hakoteillä. Itse asiassa suuri osa katsojista ei kiinnitä useimmiten juuri lainkaan huomiota käännösten laatuun. Erittäin huonot käännökset yleensä huomataan, mutta kelvollisen ja hyvän eroa ei välttämättä. Oma silmäni kehittyi tämän subbaus-harrastuksen aloittamisen myötä tarkemmaksi. Erotan hyvän ja erinomaisen käännöksen, ja huonon käännöksen katsominen polttaa verkkokalvoja. En omasta mielestäni kelpaa tällä kokemuksen määrällä sanomaan mitään tästä aiheesta, mutta sanon näemmä silti.

Animen kääntämisessä haastetta aiheuttaa juuri "japanilaisuus". Harrastajista osa haluaa oikeasti tietyt sanat niiden japanilaisessa muodossa. Tässä asiassa on suuriakin näkemyseroja. Otakingin kaltaiset vanhan koulukunnan edustajat haluaisivat kaiken lokalisoituna, kun taas pahimmat weeaboot lukisivat varmaan mieluummin pelkkiä romanjeja (jos kielipää ei riitä ilman tekstityksiä katsomiseen). Japanin kieltä palvotaan välillä aivan liikaa, mikä johtaa huvittaviinkin käännöksiin.

Jokin on mennyt pieleen, jos katsojan huomio kiinnittyy erikoisiin käännösratkaisuihin. Hyvä käännös on siis mahdollisimman huomaamaton ettei katsominen turhaan häiriinny. Monet katsojat huomaavat herkästi kirotusvirheet, mistä syystä virheet on metsästettävä huolellisesti ennen julkaisua. Luonnottomat sanavalinnat ja muut huonosta kielen osaamisesta kertovat virheet sattuvat myös silmiin. Omaperäiset ja kieleen hyvin sopivat ilmaisut sen sijaan toimivat useimmiten. Minusta on nautinnollisempaa katsoa rikasta kieltä sisältävää käännöstä kuin tasapaksua ja yllätyksetöntä.

Puhekielisyyksien ja aksenttien lisäämisessä saa yleensä olla varovainen. Joillekin hahmoille voi sopia paremmin kevyt puhekielinen vääntäminen kuin kirjakieli, mutta ylilyöntejä kannattaa välttää; oikea käyttö vaatii taitavan ja kokeneen kääntäjän. Yleensä ottaen varmin ratkaisu on käyttää kirjakieltä käännöksissä. Jotkut menevät niin pitkälle, että kirjoittavat niin puhdasta suomea kuin osaavat pilkkuineen päivineen. Taitava kääntäjä osaa myös leikkiä pilkkujen ja muiden välimerkkien käytöllä. Pilkutus on tehokas apukeino rytmityksessä ja harkittu pilkkujen pois jättäminen parantaa usein luettavuutta. Sen kyllä huomaa, milloin pilkku on jätetty pois tarkoituksella.

Parhaimmillaan katsoja voi lukea tekstiä sitä mukaan, kun hahmot puhuvat. Liika tiivistäminen ei siis sekään ole hyväksi, jos puhetta tulee paljon. En myöskään pidä siitä, jos yksittäinen sana on suomennettu vähintään kolmella. Tällaisiinkin tapauksiin törmää hyvin usein. Myös esimerkiksi Lunar-settauksesta olisi usein apua ja sitä käytetään minusta turhan vähän. Se tarkoittaa, ettei kaikki teksti ilmesty kerralla näkyviin vaan puhetta mukaellen.

Käännösten asettelussa on eroavaisuuksia. Useimmat fansubbaajat laittavat eri hahmojen puheet eri riveille, kun taas jotkut ammattikääntäjät käyttävät "puheviivoja". Suomenkielisissä julkaisuissa on alettu käyttämään viivaa useammalla rivillä jatkuvien virkkeiden pätkimiseen. Siinä on joitain etuja englanninkielisten suosimaan kolmen pisteen käyttöön nähden. Kolmea pistettä (eli ellipsiä) käytetään useimmiten ilmaisemaan katkeavaa lausetta, mutta toimii se joskus tehokeinonakin. Kääntäjillä on takataskussa myös muutama muu kikka joilla saadaan käännökset lähemmäksi puhuttua. Tavalliset katsojat eivät yleensä edes tiedosta näitä asioita.

---

Yhteenvetona voisin todeta, että käännösten laatu riippuu useimmiten täysin yksittäisistä kääntäjistä eikä yleistyksiä saa tehdä. Useimpia katsojia kiinnostaa enemmän animen katsominen kuin kääntäjien tekemät käännösratkaisut, ja parhaimmillaan katsojan ei tarvitse kiinnittää käännökseen huomiota. Animea ei voi suomentaa aivan samaan tyyliin kuin muita sarjoja ja elokuvia. Fansubit tarjoavat monia etuja virallisiin julkaisuihin nähden, mutta kaikki käytännöt eivät ole niissäkään parhaita mahdollisia. Käännökset tulisi tehdä aina katsojakunnan mukaan.

Kotimainen tutkimus julkaistu

Viides päivä tätä kuuta julkaistiin kotimainen tutkimus, jonka otsikko on "Pokemonin perilliset. Japanilainen populaarikulttuuri Suomessa". Tutkimus on tehty Tampereen yliopiston Journalismin tutkimusyksikössä. PDF-muotoisen version tutkimuksesta voi ladata tästä (1,43 Mt, 102 sivua). Tutkijana toimi pääosin dosentti Katja Valaskivi, josta löytyy hieman lisätietoja täältä. Tutkimus kesti noin vuoden, ja sen rahoitti HS-Säätiö. En löytänyt pikaisesti tietokantoja selaamalla muita kotimaisia japanilaista fandomia käsitteleviä tieteellisiä julkaisuja, joten tutkimusala on tuore ainakin täällä päin maailmaa.

Tutkimusta varten Jokisalo järjesti kyselyn Tracon III -tapahtumassa helmikuussa 2008. Vapaamuotoisia kysymyksiä sisältäneeseen kyselyyn vastasi 96 vierasta. Yhdistyksille lähetettyyn sähköpostikyselyyn vastasi 11 yhdistystä. Lisäksi tutkimukseen haastateltiin kotimaisista toimijoista yhdeksää ja sähköpostilla vielä kuutta muuta. Näiden joukossa oli mm. kotimaiset lehdet, mangakustantajat ja muutama maahantuoja. Tutkija kävi maaliskuussa 2008 Japanissa haastattelemassa useaa tärkeältä vaikuttavaa henkilöä ja tutustumassa paikallisiin ilmiöihin, kuten Akihabaran sunnuntaihulinoihin.

Päätin selvittää, mitä annettavaa tutkimuksella on ja kenelle. Itseäni kiinnostaa lukea harrastukseeni liittyvistä tutkimuksista ja muista uutisista. Täytyy myöntää, että olen melko pettynyt tämän tutkimuksen lopputulokseen. Perustelen kantani alla.

Tutkimuskysymykset eivät vaikuta olevan kovinkaan selvästi määritettyjä. Sivulla 16 sanotaan seuraavaa:

"Käsillä oleva tutkimus keskittyy kuvaamaan sitä, kuinka japanilaisen populaarikulttuurin markkinat toimivat Suomessa ja millaisia ovat ne monimutkaiset yhteydet, joilla ne ovat kytkeytyneet ylipaikallisiin vaikutteisiin."

Tutkimuksessa lähetetyissä sähköposteissa aiheena oli "Japanilaisen populaarikulttuurin leviäminen ja markkinat Suomessa". Takakannessa sanotaan:

"Pokemonin perilliset kertoo japanilaisen populaarikulttuurin harrastuskentästä ja markkinoista sekä näiden kytköksistä globaaliin ilmiöön."

Rajaus on tehty siis ensisijaisesti "harrastuskentän" (käsittääkseni vastaa fandomia) toiminnan selvittämiseen ja myös kotimaisiin markkinoihin.

Tuosta rajauksesta voi jo päätellä paljonkin siitä, kenelle tutkimus on suunnattu. Kohderyhmänä ovat varmaankin lähinnä harrastuksesta tietämättömät henkilöt, markkinoiden ja median edustajat ja uudet harrastajat. Tutkimuksen anti kokeneemmille harrastajille jäi melko laihaksi. Suorastaan pitkästyin tätä lukiessani, koska siinä ei ollut paljoakaan uutta minulle (en edes pidä itseäni hc-harrastajana). Omasta mielestäni tuota kohderyhmää ja rajausta olisi voinut miettiä pidemmälle. Aiheesta olisi voinut kaivella uuttakin tietoa, joka olisi kiinnostanut myös fandomia. Kommentoin nyt tutkimuksen sisältöä käymällä läpi luvut.

Tiivistelmästä en pahoja asiavirheitä löytänyt. Seuraava kuitenkin hieman mietitytti:

"Fanikäännetyn materiaalin käyttöä perustellaan sillä, ettei kääntäjillä ole kaupallista hyötymistarkoitusta. Myös laillisten tuotteiden korkea hinta ja verkkolataamisen helppous mainitaan syinä vertaisverkkojen käyttöön. Lisäksi suurin osa materiaalista ei koskaan tule lailliseen levitykseen Eurooppaan."

Tämän syvemmälle analyysia ei juurikaan viedä myöhemmin. Nuo perusteet ovat kaikkein tavanomaisempia, ja olisin toivonut tutkimuksesta löytyvän jotain vähemmän tunnettuja ja uusia näkökantoja. Kaipa väitteen siitä, että harrastajien enemmistön muodostaa nykyään teini-ikäiset tytöt voi hyväksyä, mutta olisin toivonut sille jotain lähdettä.

Mikä siinä viehättää? -luku sisältää melko kiinnostavaa historiatietoa japanilaisen populaarikulttuurin leviämisestä. Itseäni kiinnosti mm. se, miten japanilaiset yhtiöt ennen pyrkivät poistamaan "kulttuurisen tuoksun" vientituotteista. Luvussa kerrotaan myös joitain syitä harrastuksen suosioon ja myös tilanteesta Suomessa. FMA:n unohtaminen TV:ssä esitettyjen sarjojen listasta on anteeksiantamaton virhe! Minusta oli huono rakenteellinen ratkaisu sijoittaa lukujen esittelyt ja kiitokset tämän asialuvun loppuun. Olisivat sopineet paljon paremmin johonkin esipuheeseen.

Söpöilyä ja muodonmuutoksia -luku koostuu joidenkin keskeisten käsitteiden analysoinnista. Tutkimuksessa sanotaan, että "Moodi on genre-käsitteen sukulainen, mutta sitä väljempi". Se on selitetty tekstissä sekavasti, mutta ymmärrän nyt suunnilleen käsitteen sisällön.

"Moodeja ovat esimerkiksi kawaii eli söpöys, tai henka eli muodonmuutokset."

Noista kahdesta muodonmuutoksia käsitellään mielestäni jopa häiritsevän paljon ja jätetään muut "moodit" ja lajityypit vähemmälle huomiolle. Tässä luvussa mainitaan ensimmäistä kertaa "Cool Japan"-käsite, joka tarkoittaa japanilaisen populaarikulttuurin suosiota Japanin ulkopuolella. Käsitettä pyöritellään enemmän myöhemmissä luvuissa. Luvussa esitellään myös lajityyppejä, jotka harrastajat varmasti jo tuntevatkin. Tässä mainitaan myös se itseäni kummastuttava ilmiö, että nuoret tytöt lukevat Suomessa täysin pojille suunnattua mangaa, kuten Dragon Ballia. Ei voi ymmärtää... Minua huvitti, kun tutkija kirjoitti pitkät kuvaukset yaoi-lajityypistä, mutta ei juuri lainkaan muusta pornografisesta materiaalista. Asialla ei varmastikaan ole mitään tekemistä kirjoittajan sukupuolen kanssa... Luvun loppupuolella pohdittiin vielä käsitteitä otaku ja joshikousei eli nörtit ja koulutytöt. Ihan kiinnostavaa tekstiä sekin.

Orgaaninen fandom -luvussa kerrotaan mm. kotimaisista yhdistyksistä, cosplaysta, coneista ja mediasta. Ihan hyvät yhteenvedot aiheista, vaikka joidenkin näkökulmien pohdintaa olisi voinut viedä pidemmälle. Toisaalta ihmettelen tarvetta esim. conikiusaamisesta kertomiseen. Dragon Ball -kohua kommentoitiin hieman turhaan kahdessa eri luvussa, joten ne asiat olisi voinut yhdistää samaan lukuun. Median ja fandomin suhde ei aina ole pelkkää ruusuilla tanssimista.

Mangan ja animen markkinat -luku kertoo siitä, mitä nimestä voisi odottaakin. Luvussa esitellään Suomen kaupalliset toimijat pienyrityksiä myöten. Luvun loppupuolella esitellään vielä omakustannetoimintaa ja tunnettuja suomalaisia piirtäjiä. Tässä luvussa olisi voitu verrata kotimaisia markkinoita ulkomaalaisiin, koska niissä on selviä eroja. Jäin kaipailemaan myös tarkempia myyntilukuja, mutta ne taitavat olla useimmiten salaista tietoa. "Valistuneet arviot" eivät oikein tyydytä. Pieni, mutta hyvin ajankohtainen, yksityiskohta on että Tammi osti Punaisen jättiläisen. Tästä on maininta, mutta virkkeessä väitettiin ostajana olleen Sangatsu manga.

Internet harrastuksen mahdollistajana -luku on saanut paljon painoarvoa, mutta omasta mielestäni siinä sanotaan hyvin vähän mitään uutta tai kiinnostavaa. En usko muidenkaan harrastajien saavan siitä paljoa itselleen. Ehkäpä se kiinnostaa enemmän niitä, jotka eivät käytä suurta osaa ajastaan verkossa ja ole mukana yhteisöissä. Sivulla 52 olevasta kuvasta ilmenee hyvin yhteydet eri verkkoyhteisöjen välillä, vaikka siinä ei ole läheskään kaikki. Kertoo varmaan paljon, että fansubbauksen päälähteenä toimi Anime-lehden artikkelisarja, jota olen jo kommentoinut tässä blogissa. Tutkija olisi saanut selvittää "harmaata vyöhykettä" paljon tarkemmin, koska teksissä on jossain määrin virheellisiä käsityksiä.

"Suomenkielinen fanikääntäminen on kuitenkin pienimuotoista, ja ainut harrastajapiireissä tunnetumpi ryhmä on vuonna 2005 toimintansa lopettanut ryhmä Nordic Anime."

Mitään muuta mainintaa kotimaisesta fansubbauksesta ei ole. En kuitenkaan pahastunut siitä.

"Vaikka osa fanikääntäjistä on kunnianhimoisia ja paneutuneitakin, fanikäännöksistä pääosa on nopeasti tehtyjä ja heikkolaatuisia. Tästä huolimatta Suomessa elää vahvana ajatus siitä, että englanninkieliset fanikäännökset ovat parempia ja autenttisempia kuin suomeksi lokalisoiden tehdyt viralliset käännökset."

Tuo on melko selvästi ilmaistu mielipide, mutta omasta mielestäni virheellinen. En jaksa nyt pahemmin vetää hernettä nenään. Luvun loppu on melko turhaa lätinää siitä, ettei Internet ole itseisarvo animen harrastajille.

Muutoksen tuulet globaaleilla populaarikulttuurin markkinoilla -luku sisältää sekä turhaa että ihan kiinnostavaa tekstiä. Luvun alussa on lyhyesti kuvattu Japanin ja USA:n kulttuurinvaihtoa. On mielenkiintoista, että Disney alkaa lokalisoimaan teoksiaan Aasian markkinoille. Tekijänoikeuslain käsittely on oikeastaan ihan hyvä lisä tähän tutkimukseen, varsinkin kun se on tehty ottamatta kantaa. Toisessa aliluvussa mainitaan Crynchyrollin tapaus ja todetaan, että markkinoiden on sopeuduttava uuteen tilanteeseen. Pohdinta jää kuitenkin pintapuoliseksi. Kolmannessa aliluvussa kerrotaan, miten Japanissa hyödynnetään Cool Japan -imagoa uudessa "soft power"-politiikassa. En ollutkaan aiemmin huomioinut tuota näkökulmaa.

Globaalista translokaaliin -luku vaikuttaa olevan lähinnä kirjoittajan omaa pohdintaa materiaalin pohjalta. Siinä käsitellään vielä joitain aiemmissa luvuissa mainittuja ilmiöitä. Translokaali-käsite on ihan kiinnostava, mutta muilta osin viimeisen luvun pointti meni itseltäni ohi.

Sanastossa saattaa olla muutamia pikkuvirheitä. Käsittääkseni aniki tarkoittaa isoveljeä eikä isosiskoa. Taitaa yläviivan kirjoittaminen aiheuttaa liikaa vaivaa, kerta se on jätetty pois mm. sanoista shonen ja shojo. Yläviiva vaikuttaa ääntämiseen sen verran, että ne olisi ollut hyvä laittaa mukaan (shōnen, shōjo). En nyt äkkiseltään muita virheitä löytänyt.

Lähteiden laatua ja luotettavuutta en osaa arvioida tutustumatta tarkemmin. En tajua lainkaan, miksi sivu 86 tulee tässä tiedostossa sivun 92 jälkeen. Ei voi ymmärtää... Nettilähteet eivät kuitenkaan mielestäni kuulu "Lehtiartikkelit"-osion alle, varsinkin kun niille on oma osio. Ihmettelen noita linkkilistojakin. Onko esimerkiksi tarpeellista luetella nettisarjakuvia? Fanisivut tuntuvat aivan sattumanvaraisesti poimituilta. Esimerkiksi Deviantart vaikuttaa olevan niin tärkeä, että sama linkki on täytynyt laittaa kahdesti. Ihan kiinnostaviahan osa linkeistä on, mutta ei niitä varsinaisesti olisi tarvittu.

Ensimmäisessä liitteessä on vielä kertaalleen listattu yhdistykset, yhteisöt ja kaupalliset toimijat. Toisessa liitteessä taas ovat käytetyt kyselylomakkeet ja tiedot vierailusta Japanissa. Kyselylomakkeista päästäänkin siihen, mikä minua eniten tässä tutkimuksessa ärsyttää.

Tutkimuksen kirjoittaja varoo tallomasta kenenkään varpaille, ettei kukaan vahingossakaan suutu. Tarkka lukija voi huomata joitain satunnaisia huomautuksia aroista aiheista, mutta vaikeita kysymyksiä ei nosteta missään vaiheessa tarkempaan käsittelyyn. Arkoja aiheita ovat mm. yhdistysten suhde fansubbeihin ja virallisten julkaisujen vertaaminen fanien tekemiin. Kyselylomakkeet vaikuttavat kelvollisilta, ja tutkijat saivat varmasti paljon hyvää materiaalia kerättyä. Eri tahoilla on monessa asiassa eriäviä näkemyksiä, ja niitä olisi voitu käsitellä enemmän esim. lainausten avulla. Materiaalin tarkempi erittely ja analyysi olisi avannut paljon uusia mahdollisuuksia ja nostanut todennäköisesti tutkimuksen tulosten kiinnostavuutta. Satunnaiset viittaukset kyselyiden tuloksiin eivät riittäneet alkuunkaan! Tutkimuksen luonne olisi tosin samalla muuttunut. Silloin olisi täytynyt myös huomioida kaikki tahot, etteivät mielipiteet olisi valikoituneet. Esimerkiksi fansubbaajilta ei kysytty näkemyksiä lainkaan.

Tutkimuksen tulokseksi mainitaan seuraavaa:

"Tutkimuksen tulokset osoittavat, että japanilainen populaarikulttuuri muuttaa nuorison kulutuskulttuuria ja mediakäytön tapoja. Muutokset haastavat kansainväliset media-alan toimijat arvioimaan uudelleen mediateollisuuden ja -markkinoiden rakenteita."

Jotenkin tuo tuntuu itsestäni hyvinkin itsestäänselvältä, mutta ei se varmaankaan kaikille sitä ole. Muitakin tuloksia olisin toivonut.

En ole aivan varma tekstin tyylin toimivuudesta. Välillä on käytetty hyvinkin tieteellisiä käsitteitä ja tyyliä, mutta pääosin teksti vaikuttaa olevan kirjoitettu fandomista tietämättömille lukijoille. Joissain luvuissa on turhaa tekstiä, joka olisi voitu karsia pois. Aihe oltaisiin voitu rajata selvästi tarkemmin ja keskittyä joidenkin yksittäisten ilmiöiden pohtimiseen. Asioiden käsittely jäi monelta osin pintapuoliseksi ja tutkimus tuotti melko vähän uutta tietoa. Ei siis kovinkaan kummoinen tutkimus, mutta ihan hyvä yleiskatsaus ilmiöön. Pahoja asiavirheitä en löytänyt, mutta en kovinkaan tarkasti niitä metsästänyt.

Ehdin kirjoittaa tämän tekstin ennen kuin tutustuin muiden blogien ja median kommentteihin. Tsubasa ehti näemmä Anime-lehden uutisiin kirjoittaa lyhyesti tutkimuksesta. Se otsikossa mainittu 30% ei sitten ole tämän tutkimuksen tuloksia, kuten sivulta 14 käy ilmi. Kalevan blogissa sen sijaan on hieman pidempi arvio. Ihan kiinnostavia näkökulmia siinäkin.

"Kokonaisuutena tutkimus on asiantunteva, selkeä ja ajankohtainen. Se melkeinpä sopisi alan oppikirjaksi."

Olen aika lailla samaa mieltä, vaikka yllä olevista kommenteistani voisi muuta päätellä. Minusta on hienoa, että tätäkin aihepiiriä tutkitaan.

Pitäisi varmaan itsekin kirjoittaa taas pohdintoja fansubbauksesta ja muusta tässä jossain vaiheessa.

Japanilaiset puhuttelut

Kaikki tätä lukevat varmaan tietävätkin, että japanilaiset käyttävät ihmisiä puhutellessaan usein päätteitä, kuten -san. Kaikille ei ehkä kuitenkaan ole selvää, miksi he niin tekevät ja mitä muita puhuttelutapoja on olemassa. Päätin selvittää nämä asiat itselleni ja samalla muille. Päälähteinäni toimivat tämä ja tämä, mutta muitakin käytin. Käytännön kokemus tai kunnollinen kirja antaisivat tietysti tarkemmat tiedot.

Japanilaisille on tärkeää sovittaa puhetyyli tilanteen mukaan. Näinhän se meilläkin menee, mutta siellä se on lähestulkoon pakollista. KanjiKaveri.net:ssä puhetyylit jaotellaan tuttavalliseen, kohteliaaseen, kunnioittavaan ja nöyrään. Puhetyylin valitsemiseen vaikuttavat mm. puhujan sukupuoli, ikä, asema ja suhde keskustelukumppaniin. Japanilaisilla on taipumus luokitella ihmiset vähintään "lähipiiriin" ja "muihin". Vieraiden ihmisten kanssa puhutaan eri tavalla kuin tuttujen.

Japanin kieleen ei varsinaisesti kuulu pronominit, mutta epävirallisia versioita käytetään. Pronomineja ei muutenkaan käytetä samaan tapaan kuin meidän kielessämme. "Minä"-sanasta on monia erilaisia väännöksiä. Kohtelias ja paljon käytetty muoto on watashi (naiset käyttävät myös atashia, kun taas miehet suosivat hieman enemmän watakushia). Muita molempien sukupuolien käyttämiä ovat mm. jibun, uchi ja oma nimi. Erityisesti miesten käyttämiä ovat myös mm. boku, ore ja wagahai. "Sinä"-sanaa käytetään jonkin verran, vaikka usein puhutellaan suoraan nimillä. Jossain määrin kohteliaita muotoja ovat mm. anata, kimi ja sochira. Vähemmän kohteliaita muotoja ovat mm. temee, koitsu, kisama ja omae.

Kohteliaassa puhuttelussa käytetään etuliitteitä (eli prefiksejä) ja päätteitä (eli suffikseja). Etuliitteisiin kuuluu mm. "o", ja sitä käytetään esim. omia vanhempia puhuteltaessa (otousan ja okaasan). Päätteitä puolestaan on huomattavasti enemmän. Ne kuuluvat olennaisena osana kohteliaaseen puheeseen. Oman nimen perään ei lisätä päätettä. Päätteen voi jättää pois myös hyvin läheisistä ihmisistä puhuttaessa.

Useimmat fansubbaajat jättävät päätteet nimien perään. Osa virallisista julkaisijoista jättää nämä kirjoittamatta tai pahimmassa tapauksessa korvaavat ne jollain herroittelulla. Näiden päätteiden tunteminen kuuluu otakujen yleissivistykseen, joten listaan alle joitain käytetyimpiä:

-san: Yleisimmin käytetty. Voidaan käyttää lähes kenestä tahansa.
-sama: Hyvin kunnioittava nimitys. Käytetään itseä korkea-arvoisemmista henkilöistä.
-kun: Yleensä nuorista miehistä ja pojista käytetty epämuodollinen nimitys.
-chan: Käytetään yleensä naispuolisista henkilöistä ja tytöistä.
-tan: Edellisestä väännetty söpö nimitys.
-dono: Samankaltainen kuin -sama, mutta hieman vanhahtava.
-sensei: Puhuttaessa esim. opettajasta, tohtorista tai mestarista. Käytetään usein ilman nimeä.
-senpai: Käytetään kokeneemmasta henkilöstä, kuten vanhemmasta opiskelijasta tai työntekijästä. Tätäkin käytetään usein ilman nimeä.

Ihan viikottaisiin viesteihin en näemmä pystynytkään. Kaikenlaista muutakin ollut tässä, joten en ole kerta kaikkiaan kerennyt. Parempi varmaan lukijoidenkin kannalta, että teen kirjoitukset huolellisesti enkä vain naputa turhanpäiväisiä kuulumisia (ainakin näin arvelen). Seuraavaksi tulee opas, jos ehdin kirjoittaa sen loppuun.